Tarinoita Änkilästä

Vesa Harmainen

Kotikylän historiaa talo talolta

Koulukuvia vuosilta 1930 – 1937

1936-1937
Kuvat Ahti Nokelainen

1933 – 1934
Kuvat Ahti Nokelainen

Koulukuva vuodelta 1930-32
Kuvat Ahti Nokelainen

 

Kurun saha

Kuva Kari Kuru

 

 

 

 

Änkilässä on aikaa
Pauli Roihan kuulemia tarinoita (Roihan tilan historia)

Heikki Roiha oli poikasena paimenessa ollessaan satuttanut puukolla polveensa niin pahoin, että nivelsiteet vuotivat ulos ja polvinivel jäi pysyvästi vähän koukkuun. Hän oli itse todennut, että hänestä tuli kyntömies, Johan-veli hoiti isännyyttä, poikien tehdessä muita talon töitä. ”Käyhän tämä minulta, kun terve jalka kulkee vaossa ja lyhyempi sängellä”, muistellaan Heikin naureskelleen. Silloisen viljelytavan mukaan aina neljännes pellosta oli kesantona, jota kunnostettiin ojat perkaamalla, kyntämällä, lannoittamalla ja muokkaamalla kylvökuntoon rukiile. Kylvöpäivä oli yleensä tarkalleen 20. elokuuta, Änkilän kylällä kuitenkin päivää aikaisemmin, mutta viimeistään Maunon tai Samulin päivänä, milloin toinen sattui sunnuntaiksi.
Heikillä oli kyntöhevosena vanha ruuna, joka ei kiirettä pitänyt, eikä siinä ohjaksiakaan tarvittu, kumpikin tiesi työnsä ja vaon päässä aina käännyttiin. Sattui torsansalolainen mies kulkemaan ohi, kun Heikki oli kyntämässä – ei ollut silloin maanteitä vaan polkua, kuljettiin talosta taloon – hevonen silloin pysähtyi, kun oletti miesten käyvän tarinoimaan. Ukko hevosta komentamaan, että ”on toas aikoa” eikä huomannut kulkijaa. Paikkakunnan murteella sana ’taas’ kuullosti vieraan korvissa sanalta ’tuossa’ ja kun kyseinen kulkija seuraavissa taloissa poiketessaan kertoi Roihan Heikin kyntävän aikaa, niin jäi tämä sanonta elämään leviten laajemmaltikin maakuntaan, että ”onhan Änkilässä aikaa ja jos loppuu, niin Roihan Heikki kyntää lisää”.

Mökinkolkalta maailmalle
on Simpeleen Änkilän kylältä kotoisin olevan Erkki Jäppisen oma elämänkerrallinen teos. Kirjassa hän kertoo sukunsa ja naapuristonsa vaiheista ja erityisesti oman elämänsä alkutaipaleesta.
Erkki Jäppinen on tuonut kirjassaan mielenkiintoisesti esiin myös Änkilän kylän historiaa viime vuosisadan alkupuoliskolta.
Änkilän kylätoimikunta myy kirjaa, hinta 10 €
Tiedustelut Marja Lankinen p. 040 5740433

Vanhoja kuvia ja tarinoita

Kylätoimikunta ottaa mielellään vastaa vanhoja kuvia ja tarinoita Änkilän kylältä, kotisivuilla julkaistavaksi. Kuvat skannaamme ja palautamme takaisin omistajalle. Tarinat voi lähettää sähköpostilla alla olevaan osoitteeseen tai paperille kirjoitettuna. Tarinoita voimme kerätä myös paikallisia ihmisiä jututtamalla.

Tiedustelut Marja Lankinen
p. 040 5740433 tai
marja.lankinen@pp1.inet.fi