Kuorenuottaus

Kuoreen vetoa nuotalla Kiesilänkoskella

Kiesilän osakaskunta ja Kiesilä-Pajulahti-Kakkolan kyläyhdistys ry jatkavat vanhoja perinteitä Suomenniemen Kiesilän koskella. Jäiden lähtöaikaan erottamattomasti kuuluvaa kuoreen veto nuotalla illan hämärtyessä.  Nuotanvedosta on kolmena keväänä tehty yleisötapahtuma. Nuottaa vedetään noin viikon verran jäiden lähdön aikaan ja yleisötapahtuma ajoittuu lähimmälle viikonlopulle (28.04.06, 20.04.07 ja 25.04.08) Nuotan vetäminen oli aikoinaan tarpeen ravinnon hankkimiseksi, mutta nyt vahvasti tuoksuva kala päätyy useimmiten eläinten ruuaksi. Nuottaus onkin ensi sijassa kalavesien hoitotyötä, jolla muun muassa muikunmätiä syövä kuorekanta pidetään aisoissa.  Kiesilän koski tarjoaa edullisen paikan kuorenuotan vetoon, sillä Kiesilän joen suu pysyy ympäri vuoden sulana ja nuotta kulkee hyvin sileää pohjaa pitkin. Paikka on myös kuoreiden keskeinen kutupaikka.  Kuorenuottaa vedetään pienellä tiheäsilmäisellä nuotalla. Yleisö saa perjantai-iltana mahdollisesti pyydettävää kalaa ilmaiseksi, mutta haluttaessa vapaaehtoisella maksulla voi tukea kyläyhdistyksen toimintaa.  Nuottaustapahtuma järjestetään Kiesilän kosken uimarannalla valtatie 13: n läheisyydessä noin 200 metrin päässä Kiesilän Kievarista.  Saalista on riittänyt kaikille halukkaille. Omat pussit ja astiat olisi hyvä varata mukaan.  25.4.2008 yleisövedon saalis oli yli 100 kiloa.
Lisätietoja:
Risto Kiesilä, Kiesilän osakaskunta, p. 0400 151 894

Kommentointi on suljettu.