Kummunkylä

Kummunkylä – kappale kauneinta rajakarjalaa

  • Kylämme on kappale kauneinta RAJAKARJALAA
  • Koulu on kylämme sydän ja kotamme kylän keuhkot
  • Näkötornista näkyy itärajalle ja Pyhäjärvelle

Kummunkylä on mahdollisuus lapsiperheille!

Savuja tupruaa noin kuudestakymmenestä talosta. Maa- ja metsätalous muodostaa edelleen kylämme elinkeinonrungon. Tosin kotieläintiloja kylältämme löytyy enää kymmenkunta. Silti olemme vanhan Uukuniemen kylistä eniten sidoksissa peltojemme ja metsiemme tuottoon. Suuren- ja Riihjärvenliete muodostavat viljelyrikkaan savipohjaisen viljelyalueen kylämme maanviljelijöille.

Kylämme asukkaita käy ansiotyössä Kesälahdella, Rautjärvellä, Punkaharjulla ja muutamia Savonlinnassa asti. Kylämme ihmiset ovat rentoa karjalaista sukujuurta ja huumori kukkii kumpuilevassa ympäristössämme.

Päivittäistavaraostokset ja pankkiasiat hoidetaan nykyisin Niukkalassa. Nykyaikaan kuulunee, että isovanhemmat siirtyvät ns. kuntakeskukseen viettämään eläkepäiviään ja myös meidän kylämme edellisestä sukupolvesta merkittävä osa on löytänyt asuinpaikkansa lähempää palveluita, Niukkalasta.

Kylämme on kimpale kauneinta Uukuniemeä, vaalitaan perinteitä ja pidetään tarmokas kylämme aktiivisena osana uutta Parikkalan kuntaa!

Jouni Suppola