Asukkailta kysytään aiheita kevään asukastilaisuuksiin

(Kaupunki tiedottaa 13.1.2015)

Nyt jokaisella asukkaalla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä aiheita kunkin alueen kevään asukastilaisuuksissa käsitellään.

– Haluamme toteuttaa mahdollisuuksien mukaan asukkaiden esittämiä ehdotuksia ja sillä tavoin aktivoida asukaita osallistumaan entistä enemmän avoimiin keskustelutilaisuuksiin, Lappeenrannan kaupungin asukasyhteyshenkilö Pia Haakana kertoo.

Kysely avoinna tammikuun ajan

– Olemme avanneet nettikyselyn, jolla kysymme asukkaiden ehdotuksia tulevan kevään asukastilaisuuksien aiheiksi. Toivomme aktiivista vastausosallistumista tähän kyselyyn, koska parhaiten alueen asioita tietää alueella asuva, Haakana innostaa asukkaita osallistumaan kyselyyn. Kysely on avoinna tammikuun loppuun asti.

Nettikyselyn lisäksi kyselyyn voi osallistua Lappeenrannan kaupungintalon asiakaspalvelukeskus Winkissä sekä seuraavissa sivukirjastoissa: Joutseno, Lauritsala, Sammonlahti, Voisalmi, Sammonlahti ja Ylämaa.

Kevään asukastilaisuudet järjestetään kullakin seitsemällä alueella, lisäksi Lauritsalan alueella erikseen Kaukas-Parkkarila-Tirilä alueen asukastilaisuus. Eri alueiden kevään asukastilaisuuksien esitysaiheet päättää kunkin alueen alueraati helmikuun kokouksissaan ja nyt kysytään asukkailta ehdotuksia tilaisuuksien aiheiksi.

>> Lue lisää: Asukkailta kysytään aiheita kevään asukastilaisuuksiin.

Kotiin lähetettyyn poistuvien bussivuorojen esitteeseen muutoksia

(Kaupunki tiedottaa 9.1.2015)

Kotiin lähetettyyn poistuvien vuorojen esitteeseen on tullut muutoksia! Osa vuoroista ajetaan edelleen. Muutokset johtuvat kaupungista riippumattomista syistä.Aikataulussa on poistuvat vuorot yliviivattu:

Poistuvat vuorot esite 1.1. – 31.5.2015

Paikallisliikenteen talviaikataulu 1.1.2015 – 31.5.2015

Linkki Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen aikataulut -verkkosivulle: http://www.lappeenranta.fi/Suomeksi/Palvelut/Joukkoliikenne/Aikataulut

>> Lue tiedote: Kotiin lähetettyyn poistuvien bussivuorojen esitteeseen on tullut muutoksia.

Hiihtolatujen ja luistelualueiden kunnossapitotiedote

(Kaupunki tiedottaa 23.12.2014)

Hiihtokuntoista latua Joutsenon urheilukeskuksessa ja Kisapuistossa. Joutsenossa 3 km lenkki jossa vapaan hiihtotyylin latu. Kisapuistossa noin 900 metriä pitkä lumetettu lenkki jossa perinteisen ja vapaan hiihtotyylin ladut.

Luistelualueiden ja kenttien jäädytys on aloitettu.

>>Lue lisää: Hiihtolatujen ja luistelualueiden kunnossapitotiedote.

Lappeenrannan paikallisliikenne karsii 1.1.2015 alkaen kannattamattomia bussivuoroja

(Kaupunki tiedottaa 23.12.2014)

Lakkautettavien vuorojen matkustajamäärät ovat olleet keskimäärin 0-3 matkustajaa päivässä. Säästöt käytetään lisäkapasiteetin hankintaan vuoroille, joissa on tarvetta lisäkalustolle. Toimenpiteillä parannetaan tarjontaa ja asiakastyytyväisyyttä.

Uusi aikataulu löytyy Joukkoliikenteen verkkosivuilta täältä. Aikataulussa on poistuvat vuorot yliviivattu.

>> Lue: Lappeenrannan paikallisliikenne karsii 1.1.2015 alkaen kannattamattomia bussivuoroja.

Vuoden 2015 ensimmäinen Lappeenranta-asukaslehti ilmestyy 4. tammikuuta

(Kaupunki tiedottaa 23.12.2014)

Vuoden 2015 ensimmäinen Lappeenranta-asukaslehti ilmestyy 4. tammikuuta. Lehteä julkaisee Lappeenrannan kaupunki, ja sen tavoitteena on lisätä kaupunkilaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia sekä edistää kaupungin tarjoamien palvelujen käyttöä. Tammikuun numeroon sisältyy kaupungin kaavoituskatsaus 2015–2016.

Lehti jaetaan kaikkiin talouksiin Lappeenrannassa Lappeenrannan uutisten välissä, ja se ilmestyy myös verkkolehtenä kaupungin kotisivuilla www.lappeenranta.fi loppiaisviikon aikana.

>> Lue lisää: Vuoden 2015 ensimmäinen Lappeenranta-asukaslehti ilmestyy 4. tammikuuta.

Vuodenvaihdetta juhlitaan Lappeenrannan satamatorilla 31.12.2014 klo 19 alkaen

(Kaupunki tiedottaa 22.12.2014)

Lappeenrannan kaupunki järjestää uudenvuoden vastaanottotilaisuuden uudenvuodenaattona klo 19 alkaen. Satamatorilla järjestettävä tapahtuma on jaettu edellisvuosien tapaan kahteen osioon, ja luvassa on kahden ilotulituksen lisäksi musiikkia, puheita ja tuliryhmän esitys.

Uudenvuoden vastaanotto alkaa etenkin lapsiperheiden suosimalla alkuillan tapahtumalla kello 19. Kirkkoherra Juha Eklund pitää hartauspuheen, ja puhetta seuraa Tuliryhmä Petrolin tulishow. Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva pitää uudenvuoden puheen klo 19.40 alkaen, jonka jälkeen ohjelmassa on ilotulitus.

Juhlallisuudet jatkuvat kello 23.45, jolloin kaupunginlahden taivas täyttyy vielä uudestaan ilotulitteiden loisteesta ja kirkonkellot lyövät vuoden vaihtumisen merkiksi.

>> Lue lisää: Vuodenvaihdetta juhlitaan Lappeenrannan satamatorilla 31.12.2014 klo 19 alkaen.

Luistelualueiden kunnossapito talvella 2014 – 2015

(10.12.2014)

Luistelualueiden kunnossapito 2014 – 2015

Liikuntatoimi aloittaa luistelualueiden jäädytystyöt, kun sääennusteet lupaavat vähintäin viikon mittaista pakkasjaksoa.

Tällä hetkellä sääennusteet näyttävät 10-15 päivän lämmintä jaksoa, joten luistelualueiden jäädytystöitä ei päästäne aloittamaan ennen 22.12.2014.

>>Lue lisää: Luistelualueiden kunnossapito talvella 2014 – 2015.

Nyt voi vaikuttaa Lappeenrannan liikunta- ja ulkoilupaikkojen kehittämiseen

(Kaupunki tiedottaa, 27.11.2014)

Lappeenrannan kaupunki toteuttaa 27.11.−14.12.2014 avoimen asukaskyselyn, jolla kerätään eri-ikäisten kuntalaisten näkemyksiä Lappeenrannan liikunta- ja ulkoilupaikkojen nykytilasta ja kehittämistarpeista. Kyselyssä keskitytään erityisesti niihin liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksiin, joita jokainen kuntalainen voi käyttää omatoimisesti.

Kysely on kohdennettu koululaisille (3.–9.-luokkalaiset) ja yli 17-vuotiaille kaupungin asukkaille. Lappeenrannan kaupungin peruskoululaiset vastaavat kyselyyn ohjatusti koulussa. Liikuntatoimenjohtaja Ilkka Oksman toivoo mahdollisimman paljon palautetta eri puolilta kaupunkia.

>> Lue lisää: Nyt voi vaikuttaa Lappeenrannan liikunta- ja ulkoilupaikkojen kehittämiseen.

Asukkaiden Lappeenranta -tilaisuudessa asukkaat äänestävät!

(Kaupunki tiedottaa, 3.11.2014)

Perinteinen asukkaille avoin asukastilaisuus, Asukkaiden Lappeenranta -tilaisuus, pidetään jälleen viikolla 46 eli tiistaina 11.11.2014 klo 18:00 – 20:00 Lappeenrannan kaupungintalon valtuustosalissa, Villimiehenkatu 1. Tilaisuus aloitetaan kahvitarjoilulla klo 17:30. Kuntalainen keskiöön – asukkaat äänestävät tilaisuuden aiheista

>> Lue lisää: Asukkaiden Lappeenranta -tilaisuudessa asukkaat äänestävät!.