Parkkarila – paras paikka!

Tervetuloa Parkkarilan kaupunginosan omille sivuille.

Omakotialueen isoilla puutarhatonteilla voi asua omassa rauhassa kaupungin kainalossa lähellä palveluita. Parkkarilan talot ovat pääosin 50-60 vuotta vanhoja ja antavat alueelle oman leimansa.  

Lähes kaikki palvelut ovat alle kahden kilometrin etäisyydellä – kävelymatkan päässä kotoa. Liikkuminen hyviä pyöräteitä pitkin on vaivatonta. Henkilöautoliikenteen haittoja, joita on esiintynyt SaiPan liigapeli-iltoina, on pyritty vähentämään katuhidasteilla ja muulla liikenteen ohjauksella.

Kaukaan koulu, leikkipuisto, kaksi lähikauppaa, kioski ja baari tarjoavat peruspalveluita. Kisapuiston jäähallit ja tekojäärata ovat valaistun pururadan/hiihtoladun lisäksi liikunnanharrastajien ulottuvilla. Uimahallit ja Saimaan rannat kutsuvat veden äärelle.
Parkkarilasta on myös lyhyt matka keskussairaalan lähellä olevalle golf-viheriölle.
 
Kaupungin palvelujen, kauppojen yms. yritysten lisäksi alueella toimii kampaamo, uusmediayritys ja Etelä-Saimaan lehtitalo.

Parkkarilan asukkaat edustavat monia eri ammatteja ja heillä on laajaa osaamista. Vuonna 2003 perustettu Parkkarilan asukasyhdistys pyrkii kartoittamaan osaajia ja virittämään vanhaa naapuriavun perinnettä vastavuoroisuuden periaatteella.

Yhteistä toimintaa järjestetään mm. siivoustalkoiden ja ympäristönhoidon merkeissä, järjestämällä asukastilaisuuksia ja tempauksia.

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta kohteessa Parkkarila – paras paikka!

  1. RAIMO PARKKARI sanoo:

    Oli upeeta löytää nimelläni oleva kaupunginosa Suomesta ja Lappenrannasta
    Valitettavasi en ole koskaan käynyt Lappenranassa mutta kai sen puutten voi vielä
    joskus korjata. Olen asunut 14 vuotta Espanjassa kesät kuitenkin Suomessa.
    Tämä netti tuo kivoja yllätyksiä niinkuin tämä.

    BENALMADENA 29.01.2012
    Kevät odoituksin
    Terveisiä Parkkarilaan
    Raimo Parkkari

  2. piia pajunen sanoo:

    Mitä kyläyhdistykselle kuuluu ? onko toimintaa ja oisko mahdollista jotain yhteistä kylätapahtumaa järjestää kesälle ????????

    • Arja Pervala sanoo:

      Hei Piia ja kiitos viestistä!
      Parkkarilaan ollaan suunnittelemassa parkkarilalaisten omaa ”juhlaa” leikkipuistoon. Yritetään saada päivämäärä lyötyä lukkoon mahdollisimman pian, mukavintahan juhla olisi järjestää kesäaikaan. Nyt ovat kuitenkin jo kesälomat alkamassa, joten näyttää todennäköiseltä, että juhla pidetään elokuussa lähellä koulujen alkua.
      Laitamme sivuille asiasta tietoa heti kun aikataulu ja ohjelma varmistuu.

      terveisin Arja Pervala, asukasyhdistyksen sihteeri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *