Yhteinen kyläsihteeri hankesuunnitelma

Yhteinen kyläsihteeri -hanke
Hakija: Sytyke ry
Yhteystiedot: Sytyke ry, Erja Ruohio, Säänjärventie 402, 54800 Savitaipale, puh: 0400-836 135, email: jouko.ruohio@pp1.inet.fi

Savitaipaleen kylät toimivat aktiivisesti. Kunnassa on 8 kylien talousaluetta, jotka koostuvat yli 50 kylästä. Kylissä on ideoitu ja saatu myös aikaiseksi. Ideat on toteutettu valtaosin talkootyöllä. Vaarana on aktiivitoimijoiden väsyminen. Käytännön työhön löytyy tekijöitä, mutta papereiden pyörittäminen, suunnittelu ja organisointi, ideoiden hankkeistaminen koetaan vaikeaksi ja voimavaroja vieväksi. Kylissä on kehittämistarpeita ja ideoita, joita tulisi viedä eteenpäin aktiivisesti (esimerkiksi kunnan syksyllä 2004 tekemien kyläkierrosten yhteydessä esiin tulleet).

Vaikeutena on laaja ja monikerroksinen kokonaisuus, jossa on paljon ”liikkuvia osia” ja joita on vaikea hallita. Tietoa esimerkiksi rahoitusmahdollisuuksista ei myöskään ole kokonaisuutta ajatellen. Kehittämistyön vetovastuu on vaativa työ, jota ei pysty pitkäjänteisesti talkootyönä tekemään. Yksittäinen yhdistys ei useimmiten pysty palkkaamaan pitempiaikaista hankevetäjää hankkeeseen. Lyhyisiin keikkatöihin taas on vaikea saada pätevää vetäjää.
Kunnan kanssa yhteistyössä on pantu pystyyn kyläneuvosto, joka on kokoontunut kuluvana vuonna kaksi kertaa ja rakentanut kylien yhteistyöpohjaa.
Kyläneuvoston palavereissa on tullut esiin kylien yhteisen kyläsihteerin tarve.

2. KOHDEALUE JA -RYHMÄ

3. TAVOITTEET
Hankkeen tavoitteena on lisätä kylien kehittämistoimintaa, yhteistyötä, tiedotusta, tiedon kulkua, auttaa kyliä toteuttamaan ideoitaan, yhteisen työntekijän avulla vähentää paineita ja ennakkoluuloja kehittämistoiminnassa (paperibyrokratia, rahoitusvaihtoehtojen seulonta, suunnittelu, organisointi jne).
Hankkeiden ja kehittämistoimenpiteiden avustaminen
Yhteistyö (kylän sisällä, kylien kesken, kunnan ja kylien kesken)
Suunnitelmallinen ja tavoitteellinen kylien yhteinen kehittäminen
Tehostunut tiedotus ja tiedonvaihto

4. TOTEUTTAMISAIKA: 02.01.2006-31.10.2007

5. TOTEUTUSTAPA JA TOIMENPITEET
Hankkeelle palkataan osa-aikainen kyläsihteeri, joka hoitaa hankkeen koordinoinnin, hallinnon ja muita yhteisiä tehtäviä. Lisäksi hän auttaa kyläkohtaisissa tehtävissä, joista osa on maksullisia ja kerryttää näin hankkeen omarahoitusta.
1. Kylähankkeiden ja kehittämistoimenpiteiden avustaminen
2. Yhteistyö
3. Suunnitelmallisuus
4. Tiedotus
5. kylähankkeiden tuotosten kerääminen

6. TUOTOKSET
– 6 ajantasaista kyläsuunnitelmaa, Savitaipaleen kirkonkylän kyläsuunnitelma
– 6 ajantasaista kylien kotisivua/kyläesittelyä
– kunnan yhteinen tapahtumakalenteri ja tapahtumat
– asumisviihtyvyyden paraneminen (sosiaalisen kanssakäymisen lisääntyminen, toimiva kylä kasvattaa kylässä viihtyviä ihmisiä, kylämaiseman kohentuminen)
– uudet toimintatavat. Vuorovaikutus helpottuu tiedotepohjan, tapahtumakalenterin ja yhdessä opitun ”kaavan” myötä.
– yhteistyö välillä kylät – kylät, kylät – kunta = aktiivinen ja toimiva kyläneuvosto
– Uusia kehittämistoimenpiteitä 3 kpl
Maisemointi/ ympäristösuunnitelma hanke

Yhteisen kyläsihteerin työ heijastuu myös pomo-toimistoon, jonne paperit saadaan ajoissa ja oikein täytettyinä.
Kyläyhdistykset ottavat itselleen laajemman vastuun kehittämistyöstä -kehityssuunta on oikea.

Jatko:
Käytäntöjen muovauduttua kylienvälisen ja kylät – kuntayhteistyön on mahdollista jatkua jäntevämmin ja huomattavasti vähemmällä työllä esimerkiksi kunnan virkamiestyön ja jonkin kyläyhdistyksen yhdistelmätyöntekijän voimin. Hankkeita toteuttavat kylät voivat nyt saatavien kokemusten perusteella vaihtoehtoisesti palkata tulevaisuudessa hankerahalla yhteisen kyläsihteerin hallinto- ja koordinointityöhön. Palkkauskustannukset olisivat varsin kohtuulliset ja työ tuloksekasta, koska kyläsihteeri hoitaisi tietyt rutiinit ja kyläläiset toteuttaisivat hankkeiden kehittämistoimenpiteet.

7. HANKKEESTA TIEDOTTAMINEN
Hankkeen sisäinen tiedotus hoidetaan yhteistyöryhmän ja sähköpostin avulla. Pyritään saamaan tiedotusverkkoon useampia sähköposteja / yhdistys.
Kylien sisäinen tiedotus hoidetaan näiden sähköpostien välityksellä sekä kylien omia tiedotteita, ilmoitustauluja sekä muita kylien omia tiedotustapoja käyttäen. Tiedottaminen hoituu jatkossa yhteisten nettisivujen kautta. Tärkeimmistä asioista tiedotetaan paikallislehdessä.

8. HANKKEEN OHJAUSRYHMÄ
TE -keskuksen ja Pomo-hallituksen edustajat , kyläneuvoston jäsenet, Etelä-Karjalan Kylät ry:n edustaja ja kunnan edustaja .
Savitaipaleen kyläneuvosto osallistuu läheisesti hankkeen eteenpäin viemiseen. Jokaisesta kylästä on oma edustaja
Kylien yhteisiin kokoontumisiin kutsutaan tarpeen mukaan kunnan tai muitten yhteistyökumppaneiden edustajia.
Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Huomisen kylä-hankkeen ja Etelä-Karjalan Kylät ry:n kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *