Tarnalan yritys

Historia
Voimistelu- ja Urheiluseura yritys ry on paikkakunnan vanhin urheiluseura. Opettaja Einari Tiaisen aloitteesta syyskuun 26. päivänä vuonna 1910 kokoontui joukko nuoria miehiä silloisen Parikkalan Tarnalan kansakoululle keskustelemaan voimisteluseuran perustamisesta.
Aluksi pääpaino oli voimistelussa ja hiihdossa. Miehet suorittivat vapaaliikkeitä, telinevoimistelua ja pyramideja.
Voimisteluharrastajista parhaiten selviytyneet pääsivät esiintymään iltamissa. Iltamien lipputuloilla pyöritettiin seuran toimintaa. Harrastuksiin on kuulunut myös pesäpallo ja paini. Pesäpallo sai suosiota vuonna 1956 valmistuneen uuden koulun kentällä. 1970-Luvulla pesäpalloharrastus alkoi hiipua. 1980-Lukua voi jo kuvata varsinaiseksi hiljaiseloksi.
Nuorten jääkiekkoinnostus on kestänyt vuodesta 1970 kun kaukaloon hankittiin laidat. Nuorison hävitessä kylältä jääkiekkoharrastuskin hiipui. Vuonna 2003 kaukalon laidat olivat viimeisen kerran.

Hiihtoharrastus on jatkunut välillä vilkkaampana ja välillä hiljaisempana. Vuonna 1991 harrastus vilkastui uudelleen kun saatiin talkoilla uusi kahden kilometrin kuntorata, jota yritys kävi pitämään koneellisesti kunnossa. Siihen valaistus saatiin vuonna 1992. Tämän reitin varrella voit pitää taukoa laavulla.

Vuonna 1997 latuverkostoa pidennettiin. Perustettiin kaksi reittiä, Hätämäen lenkki 12 km ja Jyrkilän lenkki 8 km. Vuonna 2005 jäi Jyrkilän lenkki pois ja sen sijaan tehtiin Mikkolanniemelle välilatu. Tarnalan ja Mikkolanniemen latujen yhdistämisellä saatiin yli 30 km hiihtolenkki. Samalla saatiin uusittu Lassin-lenkin hiihtolatu. Latujen avaajina on parhaimmillaan ollut 11 kelkkamiestä.

Tarnalan yrityksen talkoomiehet pitävät latuja auki aina mahdollisuuksien mukaan.