Urmaksen uskomaton uni

Meidän rakas Kuolimomme on Etelä-Suomen kirkkaimpia ja puhtaimpia järviä. Mutta ei kauan tätä menoa..” , toteaa ympäristösihteeri Aatos Levänen.

Ismo Tuhkalaisen käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä ottaa kantaa Kuolimo-järven tilanteeseen ja nieriän suojeluun. Kunnanjohtaja Urmas Morottaja tuskailee, kun valtiovalta määrää tehtäväksi selvityksen järven tilasta. Myös kunnan nuorten vaikuttajaryhmä kantaa huolta järven puhtauden säilyttämisestä, mutta Morottajaa kiinnostaa enemmän golfin pelaaminen. Omaperäinen kunnanjohtaja näkee unta, jossa seikkailevat nieriät ja monet muut järven asukkaat. Uni on todentuntuinen ja jännittävä, ja mitä tapahtuukaan seuraavana päivänä…

Välijoen nuorisoseura Riento ry:n näytelmäryhmä esittää ensimmäistä kertaa lastennäytelmän, joka sopii myös aikuiseen makuun. Esitykseen on laadittu näyttävä valaistus, musiikki ja lavastus. Taitavat näyttelijät suorastaan irrottelevat lavalla. Hulvatonta, vallatonta ja hauskaa menoa riittää, ja ihan puhtaasti esiintymisen ja tekemisen ilosta.

Esitykset:

lauantaina 3.11. klo 12 ja 14

sunnuntaina 4.11. klo 12 ja 14

Liput 10 €/aikuiset ja 5 €/lapset alle 12 v. Alle kouluikäiset maksutta. Lisätiedot ja lippuvaraukset p. 045 331 8949

Savitaipaleen koulukeskuksen auditorio, Koulutie 7.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *