KYLÄ 2020 -KYSELY

Länsi-Saimaan kehittämisyhdistyksen toiminta-alueella tehtävän kyselyn tarkoituksena on kerätä tietoa ja ennen kaikkea alueen asukkaiden mielipiteitä oman kylänsä tulevaisuuden näkymistä ja toiveista. Myös erilaiset kehittämisideat ovat tervetulleita! Saatuja tietoja käytetään apuna mm. kyläsuunnittelussa, tulevan ohjelmakauden suunnittelussa ja uusien hankkeiden kehittelyssä. Myös alueen loma-asukkaat voivat vastata kyselyyn.

Kyselyyn vastataan joko sähköisesti tai paperilomakkeilla, joita saa mm. palautuspaikoista.

Pääset vastaamaan kyselyyn tästä.

Paperilomakkeita palautetaan aukioloaikoina seuraaviin paikkoihin: kirjasto ja kunnantalo Lemillä, Luumäellä, Taipalsaarella ja Suomenniemellä; kirjasto Ylämaalla, Joutsenossa, Nuijamaalla ja Vainikkalassa. Lisäksi Lappeenrannan maaseututoimisto ja yhdistyksen toimisto Lappeenrannassa(Raatimiehenk.17 C 15) ottavat vastaan palautuksia.

Pekka Wallén,
Länsi-Saimaan kehittämisyhdistys ry
pekka.wallen@taipalsaari.fi
0451167558