Lisää bisnesosaamista alkutuottajille

Lisää bisnesosaamista alkutuottajille
– Kolme yliopistoa tarttui maatalouden ajankohtaisiin kysymyksiin

Venäjä-pakotteet ja ruuan hinnan lasku ovat kurittaneet maataloustuottajia. Lisäksi viiveet maataloustukien maksatuksissa ovat venyttäneet tuottajien kassan kestävyyden äärimmilleen. Maatalouden tulevaisuus Suomessa huolestuttaa, joten uutta virtaa tuotannolle täytyy löytää.

Yliopistot päättivät kantaa oman kortensa kekoon suomalaisen maatalouden puolesta koulutuksen keinoin. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, Vaasan yliopiston Levón-instituutti ja Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulu polkaisivat yhdessä pystyyn maataloustuottajille suunnatun kaksivuotisen työn ohessa suoritettavan Agrifood-täydennyskoulutusohjelman.

Tilakoon kasvun myötä maatiloista on kehittynyt entistä suurempia ja keskenään erilaistuneita ja erikoistuneita yrityksiä, joiden pyörittäminen edellyttää vahvaa ja monipuolista liiketoimintaosaamista.

-Pientiloilla pärjäsi entisaikaan maalaisjärjellä, mutta suurten yksikköjen johtaminen vaatii sen lisäksi kovan luokan analyyttisia taitoja ja tiedollisia valmiuksia. Jos tässä pelissä haluaa menestyä, pitää esimerkiksi tilojen kannattavuuslaskelmien olla kunnossa. Agrifood-koulutuksessa on tarkoitus tarttua myös näihin kysymyksiin, sanoo projektisuunnittelija Heli Kurikka Tampereen yliopistosta.

Uusiutuminen haltuun

Jatkuvasta uusiutumisesta on kannattavuuden vaalimisen rinnalla tullut toinen elinehto. Koulutus antaa maataloustuottajille ideoita ja kykyä tarttua uusiin tilaisuuksiin sekä löytää oman tilan tulevaisuuden mahdollisuudet. Samalla hahmottuu oma paikka osana eteläpohjalaista ja suomalaista ruokajärjestelmää. Koulutukseen osallistuminen ei edellytä yliopisto- tai amk-pohjakoulutusta, vaikka tarkoituksena on poimia akateemisen maailman parhaat palat kehittämishakuisten tuottajien hyödynnettäviksi.

– Maatalouden vaikeassa markkina- ja taloustilanteessa täytyy hakea uusia mahdollisuuksia tehdä asiat sopivasti eri tavalla, löytää omalle tekemiselleen tuottoa ja koittaa erottua massasta. Innostuin, kun kuulin, että tällainen kohdennettu koulutus tulee tarjolle omaan maakuntaan. Koulutuksesta saa aina tuoretta ajattelua omiin tekemisiin, lapualainen maatalousyrittäjä Kari Alasaari sanoo.

Koulutuksessa syvennytään muun muassa johtamiseen, markkinointiin, uudistumiseen, kehittyviin teknologioihin, vastuullisuuteen, digitalisaatioon, uusiin jakelukanaviin, kierrätystalouteen ja juridiikkaan.

-Luettelo voisi olla liiketalouden koulutusohjelmasta, mutta tällä kertaa asioita katsotaan alkutuotannon näkökulmasta. Koulutus rakentuu 27 lähiopetuspäivästä, itsenäisestä opiskelusta, oppimistehtävistä ja yritysvierailuista ennen kaikkea käytännönläheisyyttä korostaen, kertoo koulutuskoordinaattori Katja Perttu Ruralia-instituutista.

Haku 30 opintopisteen laajuiseen koulutukseen on auennut Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin nettisivuilla osoitteessa http://www.helsinki.fi/ruralia/koulutus/agrifood.html Nopeasti ilmoittautuville on luvassa hinnanalennusta koulutuksesta, joka alkaa ensi syksynä. Hanketta rahoittaa Euroopan maaseuturahasto ja toteutusalueena on Etelä-Pohjanmaa.

Lisätiedot
Koulutuskoordinaattori Katja Perttu, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti
katja.perttu@helsinki.fi 050 538 9670

Projektisuunnittelija Heli Kurikka, Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulu
heli.kurikka@uta.fi 050 318 7521

Maatalousyrittäjä Kari Alasaari
kari@alasaari.net 0400 466 269

TIEDOTE 27.04.2016
Helsingin yliopisto
Ruralia-instituutti