Osuuskunnat verkonrakentajina 1

Osuuskunnat verkonrakentajina 1 –hankeen tarkoituksena on saada vuoden 2014 aikana Etelä-Karjalassa käyntiin useampia osuuskuntatyyppisiä kylä- tai kuntahankkeita, joiden toteutus tulisi mm. Maaseutuohjelmasta kun ohjelman rahoitus käynnistyy 2014 lopussa tai 2015 alussa. Tietomaakunta eKarjala Oy on saanut hankkeen toteuttamiseen Etelä-Karjalan liitolta maakuntarahaa.

Nopeiden ja varmojen valokuituverkkojen tarvetta miettivät toimijat tarvitsevat tietoa ja tukea osuuskuntien perustamiseen, verkkosuunnitteluun ja hankehakuun liittyvissä asioissa. Hanke järjestää myös valokuituiltoja ja tutustumisretkiä tapaamaan jo osuuskunnan perustaneita toimijoita.

Ota yhteyttä!