Yleinen

Entisajan kyläläisiä: Hanna-mummo

Suomessa tuli voimaan kansaneläkelaki vuonna 1937. Kansaneläkettä alettiin maksaa 1940 -luvulla ja silloinkin eläkkeen määrä oli pieni. Siihen asti vanhukset saivat koettaa pärjätä kuka mitenkin. Joko sukulaiset pitivät huolta tai sitten kunnan köyhäinhoito. Tai vanhukset tekivät töitä voimiensa mukaan. Hanna tuli Vilkjärvelle Yllikkälästä 1920 -luvun loppupuolella. Hän oli silloin jo noin 70 -vuotias, hoikan kuivakka […]

Entisajan kyläläisiä: Hanna-mummo Read More »

Juhana Jukkala – karhunkiertäjänä keisarillisessa jahtiseurueessa

Juhana Rietunpoika Jukkala syntyi Rasan kantatilalla 19.6.1850. Vuonna 1871 hän avioitui Hanna Juhanantytär Häkämiehen kanssa. Lapsia heille syntyi kuusi – yksi tyttö ja viisi poikaa. Juhanan ollessa seitsemänvuotias, hänen isänsä, Rietu Jeremianpoika Jukkala, osti isänsä hallitseman tilan osan itselleen Paavo Matinpoika Rasalta. Kauppahinta oli 400 hopearuplaa. Rietu ja hänen vaimonsa Helena Jaakontytär Kokko lahjoittivat tilan

Juhana Jukkala – karhunkiertäjänä keisarillisessa jahtiseurueessa Read More »

Arvo Tankka – tarmokas yhdistys- ja järjestöaktiivi

Arvo Tankan syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna (2024) 105 vuotta. Hän syntyi Vilkjärvellä 5.12.1919 Uudenmäen tilalla. Arvo tuli tutuksi monille yhdistys- ja järjestötoiminnan kautta. Hän ehti olla mukana monissa yhteiskunnallisissa tehtävissä, viljellä maata sekä viettää aikaa mieluisan harrastuksensa, metsästyksen parissa. Vilkjärven ja lähikylien kyläyhdistys haluaa muistaa Arvoa hänen tekemästään työstä Vilkjärven ja lähialueiden asukkaiden hyväksi.

Arvo Tankka – tarmokas yhdistys- ja järjestöaktiivi Read More »

Matalan kynnyksen maisemamaalauskurssi kylätalolla (14.7.2024)

Kylätalo on oivallinen paikka järjestää tapahtumia. Heinäkuisena sunnuntaina opetin kylätalolla ja sen pihapiirissä matalan kynnyksen maisemamaalauskurssin, ja paikalle tuli kuusi aiheesta kiinnostunutta kurssilaista. Kurssin aluksi klo 9.15 pidin johdantoluennon otsikolla “Valo ja väri maisemassa”.  Myös Vilkjärven kyläyhdistyksen sihteerinä toimiva Ismo kertoi lyhyesti kylätalon, eli vanhan koulun, historiasta ja nykyisestä käytöstä tapahtumapaikkana. Noin puoli tuntia kestäneen

Matalan kynnyksen maisemamaalauskurssi kylätalolla (14.7.2024) Read More »

Antti Mikkola – hevosmies

”Minulla tosin ei ole suurhevosmiesten lailla kertomisia huomattavista jalostussaavutuksista, suurista hevoskaupoista tai hauskoista kilpa-ajomatkoista. Mutta sitä enemmin minulla on kokemuksia arkisesta aherruksesta pelloilla ja metsissä, siellä missä mies ja hevonen yhdessä ovat luoneet kypsempää kynnöstä tuleville sukupolville, hankkineet leipää ja viihtyisyyttä lukuisalle lapsiparvelle ja lopuksi parempaa elintasoa ja vaurauttakin.” Antti kuoli lokakuun alussa 1968. Minä

Antti Mikkola – hevosmies Read More »

Mikä on blogi

Vilkjärven ja lähikylien kyläyhdistyksen kotisivuille on perustettu blogi, niin kuin tätä lukevat ovat jo huomanneet. Blogi saattaa olla joillekin hieman vieras sana, mutta hyvää suomalaista vastinetta sille ei ole keksitty ja niinpä blogi sanana on vakiintunut käyttöön. Blogiin yksi tai useampi henkilö tuottaa sisältöä enemmän tai vähemmän säännöllisesti niin, että uudet tekstit tai muu sisältö

Mikä on blogi Read More »