Suomessa tuli voimaan kansaneläkelaki vuonna 1937. Kansaneläkettä alettiin maksaa 1940 -luvulla ja silloinkin eläkkeen määrä oli pieni. Siihen asti vanhukset saivat koettaa pärjätä kuka mitenkin. Joko sukulaiset pitivät huolta tai sitten kunnan köyhäinhoito. Tai vanhukset tekivät töitä voimiensa mukaan.
Hanna tuli Vilkjärvelle Yllikkälästä 1920 -luvun loppupuolella. Hän oli silloin jo noin 70 -vuotias, hoikan kuivakka ja kumaraselkäinen, naimaton ja perheetön. Hannaa sanottiin Houmäen Hannaksi kotipaikkansa Hovinmäen talon mukaan. Hannan oikea sukunimi oli Oikkonen ja hän oli luultavasti syntynyt vuonna 1858.
Hanna oli tullut ensin Lahenkankaan taloon lasta hoitamaan, mutta hoitolapsi sairastui ja kuoli. Mikkolan talossa puolestaan Mari-mummo (Antin äiti Maria) oli kuollut vuonna 1926 ja talossa tarvittiin lastenhoitoapua. Niin Hanna muutti Mikkolaan. Lapsille Hannasta tuli tärkeä, hän oli kuin oma mummo. Kun leikeissä tuli kolhuja, juostiin Hannan luokse itku silmässä ja pyydettiin mummoa puhaltamaan. Ja mummo puhalsi kipeää kohtaa ja lohdutti kolhun saanutta. Hanna autteli Lyydia-äitiä muissakin tehtävissä kuin lastenhoidossa. Hän kävi mielellään marjametsässä ja poimi ämpäreittäin puolukoita.
Mummon toimessa oli myös omat vaaransa, varsinkin kun talossa oli poikia, joita kiinnosti esimerkiksi ruudin valmistus. Hanna-mummo istui mahdollisesti samalla penkillä, jonka toisessa päässä Lauri valmisti kahvimyllyllä ruutia. Kahvimylly räjähti. Hanna selvisi säikähdyksellä ja kuulon heikentymisellä. Laurillekaan ei tullut pahempia vammoja.
Hanna kertoili Mikkolan lapsille myös omasta lapsuudestaan. Hän oli ollut lapsena veljensä kanssa lammaspaimenessa, kun susi hyökkäsi lampaan kimppuun. Veli yritti karkottaa suden heittelemällä sitä nuotiosta ottamillaan kekäleillä, mutta susi heitti lampaan niskaansa ja hyppäsi saaliinsa kanssa aidan yli.
Nuorena tyttönä Hanna oli ollut uimassa Pylkönjoessa, kun keisari seurueineen ajoi sillan yli. Hanna oli piiloutunut sillan alle.
Autokyytiinkin Hanna pääsi 1930 -luvun lopulla. Hän oli ollut käymässä kotonaan Houmäessä ja ollessaan kävelemässä takaisin Vilkjärvelle Anton Laakko sattui tulemaan kuorma-autollaan kaupungista ja tarjosi Hannalle kyydin. Hanna hyväksyi tarjouksen, vaikka varmasti kovasti jännittikin elämänsä ensimmäistä autokyytiä. Meno oli ollut Hannan mukaan niin hurjaa, että hänen täytyi vetää huivi silmille. Tie vilisi niin ilkeästi silmissä.
Sitten tuli sota-aika ja Vilkjärven kyläkin evakuoitiin. Mikkolan väki lähti evakkoon sukulaisten luokse Lemille. Hanna-mummoa valmisteltiin myös evakkomatkalle lähtöön. Hanna ilmoitti tiukasti, että hän ei lähde mihinkään. Lyydia yritti suostutella ja kysyi, että mitäs sitten jos ryssät tulevat. Siihen Hanna totesi napakasti: ”Vai en mie piiloon pääse!” Ja kun evakkoon lähdön hetki koitti, Hannaa ei näkynyt missään. Lapset etsivät mummoa kaikista mieleen tulleista piilopaikoista, mutta mummoa ei löytynyt. Niin sitten Hanna jäi kylään ja ruokki sianporsasta lottien tuomilla tähteillä. Myöhemmin Hanna sanoi, että yhden kerran hän oli pelännyt, kun venäläiset koneet pommittivat oikein kovasti.
Sotien jälkeen Hannalla alkoi jo ikä painaa ja terveys heikentyä. Ja kun hän oli kaatunut ja pudonnut alas portailta, katsottiin, että hänen on parempi olla kunnalliskodissa. Hanna ei olisi sinne lähtenyt, mutta kun Lyydia kävi myöhemmin kunnalliskodissa Hannaa katsomassa, Hanna sanoi, että hyvä hänen on siellä olla.
Houmäen Hannasta ei ole valokuvaa, mutta kuvassa olevaa evankeliumi-, rukous- ja virsikirjaa Hanna luki aina sunnuntaisin.
Kirjoittanut Anna-Mari Mikkola
Lähteet: Mauno Mikkolan muistelut Hanna-mummosta; Kela: Kansaneläke nosti vanhukset köyhyydestä