Mikä on blogi

Vilkjärven ja lähikylien kyläyhdistyksen kotisivuille on perustettu blogi, niin kuin tätä lukevat ovat jo huomanneet. Blogi saattaa olla joillekin hieman vieras sana, mutta hyvää suomalaista vastinetta sille ei ole keksitty ja niinpä blogi sanana on vakiintunut käyttöön.

Blogiin yksi tai useampi henkilö tuottaa sisältöä enemmän tai vähemmän säännöllisesti niin, että uudet tekstit tai muu sisältö ovat helposti löydettävissä ja niin että vanhat tekstit säilyvät luettavina ja muuttumattomina uusista teksteistä huolimatta (https://fi.wikipedia.org/wiki/Blogi).

Näin on tarkoitus menetellä myös tässä blogissa. Yksi tavoite on kirjoittaa kylän tapahtumista tai vaikka jostakin muusta mielenkiintoisesta asiasta, joka jotenkin liittyy kyläyhdistyksen toiminta-alueeseen, toimintaan tai vaikkapa päivittäiseen elämään.

Blogikirjoituksen pituutta ei ole rajoitettu, mutta ”romaanin” kirjottamista tulisi välttää. Hyvä juttu onkin kohtuullisen lyhyt ja napakka. Juttuihin voi liittää myös kuvia. Kuvissa olisi hyvä olla kuvaajan nimi, ainakin ylläpidon tiedossa. Jos haluat käyttää kuvaa, jossa henkilö tai henkilöit ovat tunnistettavissa, sinun on pyydettävä heiltä lupa kuvan julkaisemiseen.

Tarkoitus on, että muutkin pääsevät blogissa ääneen kuin sivuston ylläpitäjät. Ottaisimme mielellämme vastaan tekstejä kylän tapahtumista tai esimerkiksi kylään liittyvistä tarinoista. Sana on vapaa, kunhan muistetaan olla kohteliaita ja kunnioitetaan kanssaihmisiä.

Kirjoituksia voi laittaa kyläyhdistyksen sähköpostiin vilkjarvi@gmail.com. Kyläsivuston ylläpitäjät siirtävät ne sitten blogiin. Kirjoittaa voi nimimerkillä tai omalla nimellä, miten haluatte. Laittakaa kuitenkin nimenne sähköpostiin.

Ismo Jukkala

Muut blogit

Entisajan kyläläisiä: Hanna-mummo

Suomessa tuli voimaan kansaneläkelaki vuonna 1937. Kansaneläkettä alettiin maksaa 1940 -luvulla ja silloinkin eläkkeen määrä oli pieni. Siihen asti vanhukset saivat koettaa pärjätä kuka mitenkin.