Säännöt

Yhdistyksen säännöt

Voimassaolevat säännöt

Voimassaolon alku: 12.09.2023 14:08:14

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Veskansan ry ja sen kotipaikka on Savitaipale.

2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää Kuivasensaaren alueen palveluja,
harrastustoimintaa ja elinkeinotoiminnan yleisiä edellytyksiä sekä alueen asukkaiden yleisen
hyvinvoinnin ja viihtyisyyden edistäminen.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää koulutusta, opastusta, retkiä ja juhlia. Huolehtii
harrastusmahdollisuuksien järjestämisestä. Järjestää kulttuuritilaisuuksia. Toimii yhteistyössä
kunnan ja muiden mahdollisten tahojen kanssa palvelujen ja elinkeinomahdollisuuksien lisäämiseksi.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi hankittuaan asianomaisen luvan järjestää rahankeräyksiä ja
arpajaisia. Omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta. Ottaa vastaan
lahjoituksia ja testamentteja. Harjoittaa julkaisutoimintaa. Omistaa toimintaansa varten tarpeellisia
kiinteistöjä ja harjoittaa niiden vuokrausta. Järjestää maksullisia tilaisuuksia. Yhdistys voi harjoittaa
kioskitoimintaa sekä yhdistyslain 5 §:n mukaista taloudellista toimintaa.

3. Jäsenet

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen
tarkoituksen, on ilmoittanut halukkuutensa liittyä jäseneksi ja on maksanut yhdistyksen jäsenmaksun.
Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka
haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.
Varsinaiset jäsenet ja kannattavat jäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus. Kunniapuheenjohtajaksi
tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka
on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.

4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen
puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa
maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä
sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut
yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

5. Liittymis- ja jäsenmaksu

Varsinaisilta jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun
suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle päättää yhdistyksen kokous.
Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksuja.

6. Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu yhdistyksen kokouksessa valitut puheenjohtaja ja
5 muuta varsinaista jäsentä sekä 3 varajäsentä. Varajäsenet numeroidaan ja yhdistyksen kokous
päättää vuosittain missä järjestyksessä varajäsenet kutsutaan hallituksen kokoukseen varsinaisen
jäsenen ollessa estynyt. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan
sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan
tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta
tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään
puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna on läsnä.
Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee
puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai
rahastonhoitaja, kaksi yhdessä.

8. Tilikausi ja tilintarkastus

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen
vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille/tilintarkastajille viimeistään kuukautta ennen
yhdistyksen kokousta. Toiminnantarkastajien/tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa
viimeistään kaksi viikkoa ennen yhdistyksen kokousta hallitukselle.

9. Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen kokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-toukokuussa.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen
olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä
hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.
Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä
on esitetty hallitukselle. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä,
kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni. Kannattavalla jäsenellä on kokouksessa
läsnäolo- ja puheoikeus. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin
määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan
ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

10. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään neljätoista (14) vuorokautta
ennen kokousta Kuivasaaren alueella olevilla ilmoitustauluilla, yhdistyksen kotipaikkakunnalla
ilmestyvässä lehdessä sekä sähköpostitse niiden jäsenten osalta, joiden sähköpostiosoite on
yhdistyksen tiedossa.

11. Yhdistyksen kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi
ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen esityslista
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja
muille vastuuvelvollisille
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksujen suuruudet
8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
9. valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi
tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi, on hänen
ilmoitettava siitä kirjallisesti postitse tai sähköpostitse hallitukselle 4 vrk ennen kokousta.
12. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa
vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava
sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään
yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen
määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.