Vuotta 2020 pukkaa

Perinteinen uudenvuoden vastaanotto on 31.12. klo 19-21 Leväsen metsästäjien majalla. Yhdistys tarjoaa kahvin/mehun ja pullan ja kuumaa makaraa pikkurahalla. Tilaisuudessa järjestetään myös arpajaiset. Yhdistys lahjoitti ”rakettirahat”, 100€, Taipalsaaren diakonian lapsiperheitä tukevaan työhön.

Julkaistu 2019-12-29 Peltoi (MM) Mennävuonna on maailmalla monella alueella ajettu tai kovasti yritetty ajaa uusiin asemiin periaatteella, että isompi, vahvempi ja röyhkeämpi on oikeassa. Entistä, sopimuksiin perustuvaa ja siten paremmin ennakoitavaa ja pientenkin näkemykset huomioon ottavaa järjestystä on mäiskitty kuin vierasta sikaa, muistamatta, millaisten myllerrysten toistumisen välttämiseksi järjestelmää aikoinaan on huolella ja hartaudella rakennettu.

Vuoteen on mahtunut yksi valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittänyt tapahtuma, Suursuon palo. Kitkerää savua on saatu ja parhaillaan saadaan niellä joka puolella yksinäistä avaruuden pimeydessä vaeltavaa palloamme.

Monenlaisissa mietteissä uutta vuotta vastaanotetaan myös näillä kylillä. Tervetuloa kaikki siis taas miettimään menneitä ja pohtimaan tulevia Leväsiin!

Leväsen seudun kyläyhdistyksen puolesta,

MM, sihteeri.

 

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.