Joutsenon Haukilahti – kyselyn vastausaikaa jatkettu 17.8.saakka!

HaukilahtiOsuuskunnat verkonrakentajina -hanke toteuttaa kyselyn valokuituverkon rakentamisen tarpeesta Lappeenrannan Haukilahteen. Varma ja nopea valokuitukuituverkko ei ole pelkästään nettiyhteyksiä varten, vaan se mahdollistaa aivan uudenlaisten palvelujen käyttämisen.
Samalla kyselyllä selvitetään myös kiinteistöjen vesihuoltoa ja sitä, olisiko alueella kiinnostusta yhteiseen vesihuoltoverkostoon. Lappeenrannan kaupunki ja Kaakkois-Suomen ELY- keskus avustavat vesihuoltohankkeita. Vaihtoehtona yhteiselle vesihuoltojärjestelmälle on kiinteistökohtainen jätevesien käsittely, joka tulee saattaa haja-asutusjätevesiasetuksen mukaisiksi 15.3.2016 mennessä.

Toivottavasti alueen kaikki kotitaloudet ja vapaa-ajan asunnon omistajat vastaisivat kyselyyn, sillä vastausten perusteella päätetään, lähdetäänkö asioita viemään Haukilahdella eteenpäin.

Kyselyyn voi vastata sekä paperilla että sähköisesti. Sähköinen kysely löytyy TÄÄLTÄ. Paperiset vastaukset palautetaan kyselyn mukana olevalla kirjekuorella, jonka postimaksu on maksettu. Kyselyn vastausaikaa on jatkettu su 17.8.2014 saakka.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.