PISA 2013 – Tiedote 26

Pien-Saimaan veden laatu oli lokakuun 2012 näytteenottokierroksen perusteella  yllättävän hyvä ja odotettua parempi. Levähavaintoja ja -ilmoituksia on kesän ja syksyn 2012 aikana tullut aikaisempaa vähemmän. Myös verkkojen limoittuminen on ollut vähäistä. Eniten on puhuttanut veden pinnankorkeus.

Runsaat sateet kesällä ja syksyllä 2012 ovat tuoneet laajalta valuma-alueelta kuormitusta vesiin, minkä vuoksi ennustettiin tai pelättiin veden laadun heikkenemistä ja laajoja leväkukintoja.

Saimaan vesi- ja ympäristötutkimuksen luokituksen mukaan Suur-Saimaalta Vehkataipaleen pumppulaitoksen kautta tuleva vesi oli laadultaan erinomaista. Riutanselällä, Taipalsaaren edustalla ja Piiluvan-Sunisenselällä sekä Läntisen Pien-Saimaan itäosissa veden laatu oli hyvä. Maavedellä, Laitsaaren- ja Koneenselällä sekä Jokilahdessa veden laatu on tyydyttävä ja Lavikanlahdella heikko. Luokittelu perustuu veden useisiin fysikaalis-kemiallisiin vedenlaatuparametreihin ja jakaa veden laadun viiteen luokkaan (heikosta erinomaiseen).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *