Välijoen nuorisoseura Riento ry:n uusi puheenjohtaja Ismo Tuhkalainen kehittää ja uudistaa

Reippautta ja riemua Riennossa!

Vuosikymmenen vaihde on mainio hetki vaihtaa myös vaihdetta: Tasaisen varmalta vitosvaihteelta heittää vapaalle, tovin kuulostella keliä, tyrkätä vaikkapa kakkosvaihteelle ja polkaista reippaaseen ja uudistavaan kiihdytykseen. Rapa saa vähän roiskua, jarrua ei pidä painaa. Se olisi turhaa ja
hyydyttävää.

Vaihteen vaihto tapahtui myös Välijoen nuorisoseura Riennon yli sata vuotta kestäneessä matkassa. Reilut puolitoista vuosikymmentä puheenjohtajana ansiokkaasti toiminut Lilja Lind heitti nyt vaihteen vapaalle ja luovutti ohjat uusiin käsiin. Tottahan toki Lilja jatkaa vielä Riennon hallituksessa ja ennenkaikkea jatkaa nauttimista nuorisoseuran hienosta ja monipuolisesta harrastustarjonnasta.

Kiihdytysvaihe on siis laitettu Riennon kelkassa silmään! Se tarkoittaa paitsi hallituksen uudelleen järjestäytymistä, ennenkaikkea uusien ideoiden ja toimintatapojen toteuttamista, sekä jo vuosia- tai vuosikymmeniä pyörineiden harrastuspiirien kehittämistä. Päätavoitteena on avata ovia täällä Savitaipaleella kulttuurin, liikunnan ja sosiaalisen elämän mahdollisuuksiin. Tätä tavoitetta vahvistamaan on nuorisoseuraan perustettu teatteri-, liikunta-, tanssilava- ja talotoimikunnat, joiden tehtävänä on kehittää ja tuoda esiin kunkin osa-alueen tarjontaa.

Harrastustarjonta on Riennossa moninaista ja kaikki uudet ideat ovat tervetulleita! Tässä muutama kokeilemisen arvoinen harrastus:

Välijoellahan on teatteripiiri pyörinyt vaihtelevasti. On tehty kesäteatteria Hakamäelle, sekä esityksiä Männistöön ja koulukeskukseen. Tänä vuonna, jo tammikuussa alkaa uutena toimintana alakoululaisille suunnattu teatterikerho Savitaipaleen koulukeskuksessa. Kerhosta tiedotetaan suoraan koululaisille. Kesäteatteria tehdään jälleen Hakamäelle heinäkuuksi. Myös tästä tiedotetaan erikseen, nimittäin uusia teatteriharrastajia kaivataan Savitaipaleelle!

Tanssin ystäville on tiedossa jatkossakin hienoja elämyksiä Välijoen parketilla jo vuosien takaiseen malliin. Tulevaan tanssikauteen valmistaa tietenkin toukokuinen tanssikurssi. Eksoottisempaa tanssinrytmiä kaipaavan on syytä osallistua Karibialaisen tanssin kurssille! Kun humppa, valssi ja Karibian rytmit alkavat tulla tutuiksi, on vuoro lähteä kuuntelemaan elävää ja elävöittävää rockia! Nimittäin tulevan kesän Sapassiviikolla pidetään Hakamäellä Riento Rocks- tapahtuma. Näistä ja monenkirjavasta muusta Välijoen nuorisoseuran tapahtuma- ja kurssitajonnasta tiedotetaan erikseen sopivan ajankohtaisesti.

Riennon toiminnan sydän on ilmanmuuta nuorisoseuratalo Männistö. Edeltävät polvet, isännät ja emännät ovat talkoohengessä talon luoneet ja sitä pieteetillä ja rakkaudella ylläpitäneet. Tästä aarteesta tullaan jatkossakin pitämään hyvää huolta. Männistö on mainio mahdollisuus…- häistä lentopallon ja joogan kautta kirpputoriin!

Välijoen nuorisoseura Riento toivottaa sinut tervetulleeksi harrastamaan ja pitämään hauskaa mukavien ihmisten seurassa!

Hyvää ja reipashenkistä Uutta Vuosikymmentä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *