Pakkolunastetut maat palautetaan

 

”Arvaisko, riittäiskö yksi tykillinen haukisoppaa huomiseen tilaisuuteen”, miettii Leväsen alueen kylätoimikunnan puheenjohtaja Asko Saikko sunnuntaina.

1.4.2019 Peltoi. Metsähallituksen, valtiovarainministeriön ja puolustushallinnon kanssa eri tasoilla käydyt monimutkaiset ja sitkeät neuvottelut ovat viimein kantamassa hedelmää: Taipalsaaren ampuma- ja harjoitusalueen käyttöön vuosikymmeniä sitten pakkolunastetut maat aioitaan palauttaa entisille omistajilleen. Konkreettisena ensiaskeleena on tänään maanantaina 1.4.2019  klo 8-16.30 Peltoin Sillanmäessä sijatsevalla pelastuskokoontumispaikalla järjestettävä tiedotustilaisuus. Tilaisuuteen toivotaan mahdollisimman runsasta alueen asukkaiden osanottoa, vaikka tieto tilaisuudesta tulikin viime tipassa paikallisyhdistysten yhdyshenkilöille.

KHO antoi perustuslakivaliokunnan ja oikeuskanslerin myönteisen kannanoton jälkeen perjantaina suullisen luvan helmikuussa uudelleen perustetun Maanhankintalautakunnan toiminnan aloittamiselle. Maanhankintalaki, jonka pohjalta muodostettiin Maanhankintalautakunta, säädettiin 1945 heti sodan jälkeen. Nyt suunnitellut toimenpiteet pakkolunastuksien perumiseksi mahdollistaa juuri ennen hallituksen hajoamista maanhankintalakiin hyväksytty asetusmuutos, jolla valtion maaomaisuutta on mahdollista ensin ”pakkolunastaa” ja sitten siirtää uusille omistajille eli tässä kyseisessä tapauksessa entisille maanomistajille.  Taipalsaaren tapaus tulee olemaan parlamentaarisesti valitun lautakunnan ensimmäinen konkreettinen toimi ja sen onnistumista seurataan tiiviisti sekä valtionhallinnon että hallinto-oikeuden taholta.

Lautakunnan ensimmäisen kokoontumisen yhtenä tarkoituksena on saada kokonaiskuva pakkolunastetuista maista ja niiden entisten omistajien tilanteesta sekä pakkolunastuksen vaikutuksista alueen asukkaiden toimeentuloon vuosikymmenten aikana. Kartoituksen perusteella on helpompi päättää mahdollisten rahallisten haittakorvausten määrästä omistajille. Lyhyestä varoitusajasta johtuen lautakunta ei edellytä tilaisuuteen saapuvilta kirjallisten lunastusasiakirjojen, ym. esittämistä, vaan se on varautunut  dokumentoimaan ja käsittelyn pohjaksi myös hyväksymään suullisetkin, toisin sanoen huomenna videoitavat lausunnot. Maahankintalautakunnan puheenjohtajaa, maaylineuvos Theodor  Strandensköldiä on ohjeistettu suorittamaan mahdollisuuksien mukaan suullinen asioiden käsittely koko prosessin osalta. Tämän vuoksi kaksitoistahenkisellä lautakunnalla on mukanaan riittävä määrä avustavaa henkilökuntaa ja kalustoa. Videohaastattelujen on määrä tapahtua siirrettävissä parakeissa, jotka myöhään sunnuntai-iltana tuotiin rekkakuljetuksin paikalle.

Peltoin raitilla myöhään sunnuntai-iltana tavoitetut henkilöt ottivat pääosin myönteisesti vastaan tiedon uudesta ja useimmille yllätyksellisestä käänteestä, vaikka huhuja matalalla profiililla käydyistä neuvotteluista valtiovallan kanssa onkin kylillä liikkunut. Samalla oltiin tosin huolissaan, millaisia vaikutuksia aktiivisen harjoitustoiminnan siirrolla olisi koulutustoimintaan. Kirkonkylän sankarihaustausmaalla kun on kyläläisille tuttuja nimiä muistokivissä ja maanpuolustushenki elää vahvana. Pakkolunastukset toisaalta koettiin nekin raskaasti.

Tämänpäiväisen tilaisuuden järjestelyihin on myös pyydetty apua paikallisilta järjestöiltä. Pj. Asko Saikko on valjastanut paikallisen kylätoimikunnan jäsenet vastaamaan mm. ruokatarjoilusta. Kylätoimikunnan tapahtumavastaava Ritva Tujula kertoo, että alkuruuaksi tarjotaan maa-artisokka-perunakeittoa ja pääruokana on haukikeittoa ruisleivän ja sämpylöiden kera.

Pitkämatkalaisille on harjoitusalueella tilaisuutta seuraavana yönä tarjolla majoitus puolijoukkueteltoissa. Varusmiehet toimivat kipinämikkoina, joten vieraat saavat makoisan, keskeytymättömän unen. Maanantai-illan ja tiistain ruokailut tapahtuvat alueen sotilaskodissa. Autolla liikkeellä oleville jaetaan ilmainen polttoainekortti, jolla voi tankata harjoitusalueen polttoainepisteessä. Tankin lisäksi myös max. 10-litran kanisterin saa täyttää. Kortit ovat voimassa tiistai-iltaan klo 21 saakka, johon mennessä harjoitusalueelta on kaikkien poistuttava. Kuutostieltä on Taavetista ja Lappeenrannasta ja Mikkelin suunnasta valtatie 26 käyttäville on Savitaipaleelta viitoitus kokoontumispaikalle.

-MM

Kategoriat: Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Pakkolunastetut maat palautetaan

Kyläyhdistys rekisteröidään

Julk. 8.4.19 @ 9:50 by MM.  Leväsen alueen kylätoimen vuosikokous 7.4.19 klo 13-15 valitsi seuraavat henkilöt kylätoimikuntaan: Asko Saikko (pj.), Marita Nisonen (tal.hoit.), Mauri Mustonen (siht.), Markku Talka, Pauli Mikkola, Soile Mikkola, Esa Lautala ja Ritva Tujula. Kokous päätti myös rekisteröidä kyläyhdistyksen. Rekisteröinti katsottiin tarpeelliseksi useasta syystä, mm.: oikeustoimikelpoisuus, mahdollisuus anoa julkista tuki- ja hankerahoitusta, ottaa tapahtuma- ja talkoovakuutuksia.

Leväsen metsästäjien puheenjohtaja Veli-Pekka Leinonen esitteli metsästäjien suunnitelmissa olevaa hanketta tukikohdan rakentamisesta Leväsiin. Tukikohtaa voisivat vuokrata myös muut alueen toimijat metsästyskauden ulkopuolella. Leinonen toivoi, että kyläyhdistyskin osallistuisi tuleviin talkoisiin.

Kategoriat: Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Kyläyhdistys rekisteröidään

Uusivuosi Leväsissä klo 19-21

Vuosi 2019 otetaan Leväsissä vastaan klo 19-21 metsän hämyssä metsästäjien majalla, Suolahdentien varrella entisen Leväsen kyläkoulun lähellä. Maken jätkänkynttilät opastavat Suolahdentieltä.

Ohjelmassa:

– Kuulumisten vaihtoa

– Arpajaiset

– Onnenpyörä

– Reilun vuosikymmenen kattava video- ja diakooste

♥ Ilmainen kahvi + pulla + kuuma mehu

♦ Grillimakkara + perunasalaatti pikkurahalla

Kaikki lämpimästi tervetuloa!

 

Kategoriat: Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Uusivuosi Leväsissä klo 19-21

Hyvää Joulua!

Leväsen kylätoimikunta toivottaa Hyvää Joulua 2018 kaikille, niin lähellä kuin kaukana!

Kategoriat: Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Hyvää Joulua!

Hyvää veteraanipäivää!

Leväsen kyläsivusto kunnioittaa kaatuneitten muistopäivää. Ja toivottaa samalla heleää helluntaita kaikille.

Kategoriat: Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Hyvää veteraanipäivää!

Hyvää äitienpäivää 2018!

Leväsen kyläsivut sydämellisesti kiittävät kaikkia äitejä lähellä ja kaukana ja toivottavat kaikille hyvää äitienpäivää 2018!

Kauan odotettu korkeapaine on keikauttanut säät siihen malliin, että varman päälle pelaajat ovat harkinneet viettää juhannusta toukokuussa, kun on kerrankin hyvä sää.

Pintamaa on kuivunut, mutta vettä virtaa sekä näkyvillä että maan alla oikein kunnolla. Pelto- ja puutarhatyöt ovat hyvässä vauhdissa. Kimalaisia pörrää vilkkaasti, linnut laulavat, koivu lehtii ja vedetkin alkavat lämmetä auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta. Päivälämpötila hipoo jo hellerajaa. Yöllinen hallanvaarakin on väistymässä.

 

Kategoriat: Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Hyvää äitienpäivää 2018!

Hyvää veteraanipäivää!

Leväsen kyläsivusto toivottaa kaikille hyvää veteraanipäivää 2018!


Kategoriat: Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Hyvää veteraanipäivää!

Peltoin kosteikko yllätti – kattohaikara!

Peltoi, 1.4.2018. Maavesi on muun Pien-Saimaan tavoin kärsinyt vuosikymmenien ajan rehevöitymisestä, johon vaivaan on Pien-Saimaan suojelu- eli PISA-ohjelman puitteissa rakennettu tehokas vedenpumppaamo ja suuri määrä kosteikkoja eri puolille laajaa vesialuetta. Yksi tuoreimmista on Maaveden matalan Suolahden pohjukkaan huhtikuun alkupuolella valmistumassa oleva Peltoin kosteikko. Maavesi on lintujen keväisen ja syksyisen muuttoreitin varrella, minkä vuoksi alueella näkee myös innokkaita lintuharrastajia. Jo vuosikymmenten ajan on harmaahaikaran matala, mutta läpitunkeva ääni kaikunut kyläalueen ympäristön iloksi. Kosteikkoasiamies Antti Happosen toiveena on ollut saada jo yleistyneen ”maalaisserkun” seuraksi myös vaateliaampi kattohaikara pesimään Pien-Saimaan rannoille. Kosteikon pienelle saarelle onkin pystytetty paikallisen kylätoimikunnan aktiivien toimesta pylvään päähän pultattu keinopesä. Ja toiveet ovatkin korkealla, sillä huolimatta kovistakin yöpakkasista on, ilmeisimmin urospuolisen, kattohaikaran havaittu pääsiäisviikolla kaartelevan kosteikon yllä, kuten kännykkäkameran hieman epäselvästä kuvastakin tohtii päätellä.

Kattohaikarahavainnot ovat saaneet kyläkuntaan melkoista vipinää aikaan ja mm. järjestelmä- ja videokameroita on hankittu useaan talouteen. Myös riistan tarkkailukojuja rakennetaan innokkaasti, kuka mistäkin materiaalista. Koska myös eri puolilta maata tulevien lintuharrastajien odotetaan ryntäävän ainakin aluksi suurinkin joukoin paikalle, on Suolahdentien ja Sillanmäentien risteykseen avattu pääsiäispyhiksi, toistaiseksi vielä tilapäinen, kahvikoju. Autojen paikoitusongelma pyritään myös ratkaisemaan pian. Toistaiseksi on tyydyttävä pysäköimään teiden varsille.

Leväsen kyläalueen asukkaiden ikääntymisestä hieman huolestunut kylätoimikunnan puheenjohtaja Asko Saikko vinkkaa, että haikaran pesinnästä kannattaisi kylillä nyt ottaa mallia. (MM)

Kategoriat: Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Peltoin kosteikko yllätti – kattohaikara!

Osakaskunnan vuosikokous ja pilkkikilpailut

Peltoin vesialueen osakaskunnan vuosikokous pidetään Leväsen Metsästysyhdistyksen kodalla perjantaina 30.3.2018 klo 13.00. Kokouksessa esillä sääntömääräiset vuosikokousasiat.

Esillä myös 20.5.2018 norpparisteilyn info. Esillä myös Maaveden Peltoi-Halila -tilojen vesialue.

Kokouksessa grillimakkaratarjoilu.

Osakaskunnan pilkkikilpailut pidetään Maavedellä sunnuntaina 1.4.2018. Kilpailuaika 10-13. Punnitus ja palkintojenjako Piispalanrannassa.

Kokouksesta laadittu pöytäkirja on esillä 3.4.2018-17.4.2018 Markku Talkalla Suolahdentie 312.

Hoitokunta

 

Kategoriat: Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Osakaskunnan vuosikokous ja pilkkikilpailut

Se on sitten sata!

Leväsen kyläsivut toivottavat kaikille niin lähellä kuin kaukana Hyvää ja Onnellista 100-vuotisitsenäisyyspäivää!

Kategoriat: Ei kategoriaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Se on sitten sata!