Kylän historia

Suoanttilan kylä

Suoanttilan kylä sijaitsee Luumäen kaakkoisosassa. Lähimmät palvelut, koulut ja kaupat sijaitsevat Jurvalassa (10 km) ja Taavetissa (15 km). Lappeenrantaan matkaa on 40 km.

Suoanttilan valitsi asuinpaikakseen jo varhaiskivikauden asukas. Pitkästä historiasta muistuttavat Vaskivuoren kalliomaalaukset ja Mustaniemen asuinpaikka kivikaudelta. Nimensä kylä on saanut sitä ympäröivistä laajoista suoalueista. Aikanaan kylässä asuivat Suo-Yrjö, Suo-Heikki ja Suo-Antti, joista viimeisen nimi muokkautui vähitellen kylän nimeksi. Nykyisin suurin osa soista on kuivatettu talousmetsiksi ja maatalousmaiksi.

Suoanttilan merkittävimpiä nähtävyyksiä on Salpalinja. Linnoitusketjun suurin luola louhittiin Lusikkovuoreen 1941. Nykyisin luola on suosittu elämysmatkailijoiden käyntikohde ja sen viereen on rakennettu korsusauna. Luolassa pidetään muun muassa konsertteja, maakirkkoa ja muita tapahtumia.

Suoanttilassa on hyvät kalastus- ja metsästysmahdollisuudet. Kalastusalueella on neljä isompaa järveä sekä lukuisia lampia. Muun muassa Ylä‐Hirvas on pieni järvi Urpalanjoen päävesistössä. Järvi kuuluu lintuvesien suojeluohjelmaan ja on lintuharrastajien suosiossa. Rannalla on harrastajien rakentama lintutorni, josta avautuvat upeat näkyvät Ylä‐Hirvaalle.

Suoanttilassa on virkeää yritys- ja yhdistystoimintaa. Harjoitettua yritys- ja virkistystoimintaa ovat muun muassa ratsastus (Ratsastustalli Monza), kalastus (Suoanttilan Osakaskunta) ja metsästys (Suoanttilan Metsästysseura ja My Tuliluikku).

Suoanttilan Kyläyhdistys ry toimii Suoanttilan kylällä ja sen toiminnan tarkoituksena on vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden etujen ajaminen, viihtyvyyden ja yhteishengen lisääminen sekä kaikenpuolisen hyvinvoinnin edistäminen seudulla. Kyläyhdistys omistaa myös kiinteistön Seurapirtti. Kiinteistölle on rakennettu sisä-WC:t ja keittiöön tuleva juokseva vesi vuonna 2012.

Kyläyhdistys järjestää ympärivuoden erilaisia tapahtumia kylällä, näistä esimerkkinä kesäisin pidettävä kesäjuhla sekä talvisin pidettävä laskiaisrieha. Seurapirtti ja sen pihapiiri on myös aktiivisessa käytössä ympärivuoden. Seurapirtillä on jumppaa, 4H kerhotoimintaa lapsille ja nuorille sekä paikallisten metsästysseurojen jäsenet käyvät siellä harjoittelemassa ilmakivääriammuntaa. Seurapirttiä vuokrataan yksityishenkilöiden ja yhdistysten erilaisiin juhliin ja kokouksiin sekä muun muassa maasotakoulun tarpeisiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *