Kaukopään koulun selvityshanke

Imatran kaupunki on tehnyt päätöksen Kaukopään koulun toiminnan loppumisesta keväälllä 2019. Komea funkis-tyylinen koulurakennus on hyvässä kunnossa ja sijaitsee keskeisellä paikalla Raution kaupunginosassa hyvien kulkuyhteyksien varrella myös muualta Imatralta tai lähialueilta tuleville. Raution kaupunginosayhdistys on käynnistänyt selvityshankkeen mitä käyttöä koulurakennukselle voisi olla koululaisten sijaan.

Selvittämishankkeelle on haettu rahoitusta Etelä-Karjalan Kärki-Leaderilta, joka onkin puoltanut hakemusta. Lopullisen rahoituspäätöksen tekee Kaakkois-Suomen ELY-keskus.

Hankkeeseen haastetaan mukaan kaikki alueen asukkaat, yhdistykset, yritykset, ja kaveriporukat miettimään ja kehittämään runsaalle tilalle käyttöä vaikkapa uudenlaiseen asukastoimintaan tai tai yrityksille. Asukkaiden ikääntyessä tarvitaan erilaisia palveluita mm. senioriväestölle, mutta  yhtä lailla kaiken ikäisille.

Hankkeessa järjestetään kyselyitä ja haastatteluja sekä työpajoja ideointiin. Lisäksi teetetään energiaselvitys ja mahdollisuudet uusiutuvan energian käyttöön lämmityksessä. Muutostarpeista tilojen käyttöön teetetään myös suunnitelma.

Lisätietoja yhdistyksen hallitukselta ja hankekoordinaattori Jerena Juutilaiselta, jerena.juutilainen(at)gmail.com
p. 0405425524

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *