2015

Toiminta vuoden aikana

Toimintavuosi käynnistyi Maatilamatkailu-pitopalvelu Hertan laskiaistapahtumassa 15.2.2015. Kyläyhdistys järjesti tapahtumaan kahvion. Kahvion tuotto lahjoitettiin Hertalle kattamaan ilmoituskuluja.

Kyläkaraoke järjestettiin tänä vuonna Naistenpäivän merkeissä lauantaina 7.3. Kyläyhdistys tarjosi kahvia ja pientä naposteltavaa sekä ruusut naisille. Nähtiinpä paikalla muutama ”naisellisesti” pukeutunutkin…

Kevään siivouspäivä Kylätuvalla pidettiin 11.5. Pihan siivouksen lisäksi käytiin läpi koko astiasto. Astiat lajiteltiin, laskettiin ja pakattiin uudelleen tavoitteena helpottaa käyttäjiä vuokraustilanteessa. Pakkausta varten hankittiin uusia laatikoita ja kaappiin asennettiin lisähyllyjä.

Toukokuun 24. päivä järjestettiin retki Lemin kotiseutumuseon Särätuvalle ja paikan päällä nautittiin tietenkin perinteinen särälounas. Kyläyhdistys järjesti kuljetuksen, muuten ruokailu tapahtui omalla kustannuksella.

Suoramyyntitapahtuma Äitsaari-kierros järjestettiin sunnuntaina 19.7. Kylätupa toimi yhtenä kohteena ja kierroksen info-pisteenä.

Perinteinen kyläilta Suikkalan lavalla järjestettiin yhteistyönä Rajun Äitsaaren osaston ja Metsästysseuran kanssa 1.8. Poikkeuksellisesta ajankohdasta johtuen osallistujia oli hieman aikaisempia vuosia vähemmän mutta siitä huolimatta Metsästysseuran tehtävärasteilla riitti väkeä jonoksi asti. Ohjelmassa oli mm. Toimentuvan Minna Nousiaisen organisoima muotinäytös ja tuotemyyntipiste sekä kylien välinen tietokilpailu minkä voiton vei tänä vuonna Kurjalan joukkue. Lapsille oli järjestetty leikkipiste ja Narisen miniheppa käyskenteli taputeltavana pihamaalla. Viihteestä vastasi tänäkin vuonna Paavo karaokelaitteineen. Kyläillan kulut katettiin arpajaisilla ja kahvion/grillin tuotoilla.

Ennätysmäärän osallistujia ja yleisöä keränneet onkikilpailut pidettiin Härskiän patotiellä 14.8. Sarjoja oli kaksi, yleinen ja nuoret ja koko kisan voittaja löytyi tänä vuonna nuorten sarjasta.

Syksyllä kyläyhdistys osallistui Kahvila Hertan sadonkorjuutapahtumaan järjestämällä kahvion.

Kylien välinen kävelykilpailu käytiin tänä vuonna uudistetuilla säännöillä. Äitsaari kasvatti eniten suoritusten määrää ja selvisi kilpailun voittajaksi.

Hotellimatkalle suunnattiin 23.10. ja perillä Tallinnassa oltiin kaksi yötä. Majapaikkana toimi hotelli Viru. Lauantaina vierailtiin Sakun tehtaalla ja yhteinen illallinen nautittiin keskiajan hengessä ravintola Olde Hansassa.

Erätulille kokoonnuttiin Hännilän kodalle 18.12., tällä kertaa vesisateessa. Kyläyhdistys tarjosi puuroa, glögiä, pipareita ja makkaraa.

Jäsenet 

Yhdistyksessä on 107 henkilöjäsentä ja 25 perhejäsentä. Jäsenmaksuja kertyi yhteensä  1 249,00 euroa.

Saadut avustukset

Ruokolahden kunnalta saatiin yleisavustusta 150,00. Kylätoiminta-avustuksella teetettiin Kylätuvan keittiöön mittatilaustyönä työtaso.

Muuta 

Kyläyhdistys vuokraa astiastoa ja muuta kalustoa. Astiastoa täydennettiin vuoden aikana mm. kuohuviinilaseilla ja aterimilla sekä säilytyslaatikoilla. Vuokratuloja kertyi yhteensä 162 euroa.

Kylätuvalla sijaitseva metsästysseuran sisäampumarata on säännöllisessä käytössä ja kuntosalilaitteillakin on satunnaisia käyttäjiä. Jumppapiiri kokoontuu kylätuvalla talvikaudella kerran viikossa. Kylätuvalla järjestetään vuosittain myös lukuisia kokouksia sekä joitakin yksityistilaisuuksia.

Kokoukset ja tiedottaminen

Kyläyhdistyksen yleiset kokoukset pidettiin 7.5. ja 2.12. Hallitus kokoontui kaksi kertaa. Kylätiedotteita julkaistiin yksi ja tapahtumailmoitukset julkaistiin Uutisvuoksen seurapalstalla. Lisäksi Kyläyhdistys ylläpitää omia kotisivuja.

Tilikauden tulos

Tilikauden ylijäämä on 1 139,40 €.

Toimihenkilöt

Puheenjohtaja                     Sirpa Monto

Varapuheenjohtaja             Erja Liukka

Sihteeri/rahastonhoitaja      Ritva Varis

Muut johtokunnan jäsenet:

Olavi Hannula                     Hanna Kivioja

Elina Ronkonen                  Pekka Niemeläinen

Oiva Jäppinen                    Rauno Savolainen

varalla Jouko Savolainen ja Risto Ronkonen

Tilintarkastajat:

Raimo Kuosma (Riitta)       Reijo Hänninen (Helena Sikiö)