2012

Toiminta vuoden aikana

Toimintavuosi käynnistettiin edellisen vuoden tapaan Ystävänpäivän karaokeiltamilla mitkä järjestettiin Kylätuvalla lauantaina 18.2.2012. Yleisöä kertyi enemmän kuin edellisenä vuonna joten tapahtuma tuli jäädäkseen.

Tanssiretki suuntautui aikaisemmista vuosista poiketen Iitiän lavalle. Retki toteutettiin yhdessä Rajun Äitsaaren osaston kanssa lauantaina 12.5.2012. Koleasta kevätsäästä huolimatta matkaan lähti mukava joukko tanssiväkeä.

Äitsaari osallistui yhtenä kylänä kylien väliseen kävelykilpailuun. Vaikka näin laajana alueena emme pääse palkintosijoille, kilpailu kannustaa reippailemaan. Tällä kertaa suorituksia kertyi 4 959 missä on lisäystä edelliseen vuoteen 141. Sijoitus kilpailussa oli viides.

Keväiset siivoustalkoot järjestettiin Hännilässä ja Kylätuvalla. Siivous keskittyi lähinnä piha-alueisiin. Vapaaehtoisvoimin keräiltiin myös roskia teiden varsilta pitkin kesää.

Kyläiltaa vietettiin Suikkalan lavalla lauantaina 14.7. Tämän vuoden tähtiesiintyjänä oli Mikko Alatalo säestäjänsä kanssa. Mikko sekä laulatti yleisöä että lauloi itse. Lapsia viihdyttämään paikalle oli saapunut amerikan minihevonen Camaro. Perinteisestä ohjelmasta ei luovuttu nytkään ja metsästysseuran luontopolulla testattiin osaamista eri aloilla. Saappaan- ja tikanheiton mestaruudet ratkaistiin kuten aikaisempinakin vuosina ja Paavo laulatti väkeä terassilla. Lähinnä lahjoituksena saatujen hyvien palkintojen ympärille rakentuvat arpajaiset kattoivat illan kulut. Myös kahvion ja grillin myynnillä saatiin tuloja kyläyhdistykselle. Järjestelyihin osallistui kyläyhdistyksen lisäksi Raju ja metsästysseura.

Kylätupa toimi Äitsaari-kierroksen yhtenä kohteena ja infopisteenä. Äitsaari-kierros toteutettiin paikallisten yrittäjien toimesta sunnuntaina 22.7. Kylätuvalla oli tänäkin vuonna useita myyntipisteitä ja väkeä liikkui edellisten vuosien tapaan runsaasti.

Talkooväen saunailtaa vietettiin yhdessä rajulaisten kanssa Kesärannan lomamajoilla 31.8. Kyläyhdistys tarjosi iltapalaa ja virvokkeita.

Hotellimatka rajulaisten kanssa ajoittuu perinteisesti marraskuun alkuun, tänä vuonna olimmeTallinnassa 2.-3.11. Yhteinen illallinen nautittiin perjantai-iltana Grillhaus Daubessa ja lauantaina tutustuimme KGB:n museoon Virun yläkerrassa.

Erätulille keräännyttiin Kylätuvan kentälle perjantaina 21.12. Talvisessa säässä nautittiin kyläyhdistyksen tarjoamaa makkaraa, puuroa, gögiä ja pipareita.

Jäsenet

Yhdistyksessä on jäsenmaksun maksaneita jäseniä 139 ja jäsenmaksuja kertyi 973 euroa.

Saadut avustukset

Kunnan avustuskäytäntö on muuttunut ja yhdistykselle myönnettiin toiminta-avustusta 100,00 euroa.

Muuta 

Ruokolahti-markkinoiden yhteydessä 14.10. jaettiin Ruokolahti-palkinto. Tänä vuonna palkinto luovutettiin Äitsaari-kierrokselle. Palkinnon vastaanottivat kierroksen perustajajäsen Esko Liutu ja kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Monto.

Astiaston vuokraus on lisääntynyt aikaisempiin vuosiin verrattuna. Astiavuokria kertyi 346 euroa.

Kylätuvalla pidettiin vuoden aikana lukuisia kokouksia sekä myös joitakin yksityis-tilaisuuksia. Ampujat ovat käyttäneet rataa talvikautena lähes viikoittain ja myös kuntosalilaitteilla on ollut satunnaisia käyttäjiä. Kylätuvan perussiisteydestä vastaa yhdistyksen palkkaama siivooja.

Kokoukset ja tiedotteet

Kyläyhdistyksen yleiset kokoukset pidettiin 07.05. ja 11.12. Hallitus kokoontui kaksi kertaa. Kylätiedotteita julkaistiin yksi.

 Tilikauden tulos

 Tilikauden ylijäämä on 261,03 €.

Toimihenkilöt 

Puheenjohtaja: Sirpa Monto

Varapuheenjohtaja: Erja Liukka

Sihteeri/rahastonhoitaja: Ritva Varis

Muut johtokunnan jäsenet: Olavi Hannula, Hanna Kivioja, Elina Ronkonen,                 Pekka Niemeläinen, Oiva Jäppinen ja Rauno Savolainen

Varajäsenet: Jouko Savolainen ja Risto Ronkonen

Tilintarkastajat: Raimo Kuosma (Riitta Kuosma)   ja Reijo Hänninen (Helena Sikiö)