Hullut Kävelyt 2008

Hullut kävelyt 16.5.2008

Muuta liikennettä varoitetaan Hulluista kävelijöistä liikennemerkin lisäkilvellä. Kuva Esa Rantanen

Muuta liikennettä varoitetaan Hulluista kävelijöistä liikennemerkin lisäkilvellä. Kuva Esa Rantanen

Kaikki luulivat, ettei hulluja enää liikenisi kävelemään Lappeenranta-Vainikkalan tieosuudelle viimevuotista enempää, vaan kuinkas ollakaan? Jos jääkiekon MM-ottelua ei olisi tuona iltana pelattu Suomen toimesta, voisi olettaa, että määrä olisi noussut yli kahdensadan.

Hullun Paperit 2008

Seuraavassa luetellut 198 henkilöä ansaitsevat kunnioitusta. He kuuluvat parhaaseen A-ryhmään. Heille on 16.5.2008 myönnetty Hullun Paperit!

Kylähullun kävely Lappeenranta – Vainikkala, n. 30 km Ahlqvist Arja, Akkanen Kimmo, Akkanen Markus, Asikainen Sami, Haiko Miia, Heikkilä Kaisa, Heinola Outi, Helo Jarno, Hentunen Mikko, Hiltunen Hannu, Holm Mikko, Hyvärinen Tuomo, Jurvanen Sirpa, Jurvanen Tomppa, Jääskeläinen Pekka, Kaartinen Aki, Kaastinen Jukka, Kaukonen Jaakko, Kerkkänen Kimmo, Kiero Jarmo, Kiero Jouni, Kiero Matti, Kiero Teijo, Kiero Veijo, Kiianen Jaakko, Kilpiä Kimmo, Kirsi Anne, Kronqvist Tiina, Kuuluvainen Mikko, Lahtinen Retta, Lassila Terho, Lehto Juha, Levin Ken, Liimatainen Tuomo,, Lindqvist Taito, Lund Taina, Maijanen Seppo, Marttinen Mikko, Metso Antti, Meuronen Pirjo, Multanen Toni, Mustola Ossi, Mykrä Jan, Nieminen Jussi, Nurkka Tapani, Paajanen Jarno, Paldan Reijo, Parviainen Arja,, Pekkanen Aki, Pekkola Anne, Pelkonen Mikko, Peltonen Markku, Peltonen Tatu, Peräniemi Karita, Pihlajaniemi Tuula, Pukki Pekka, Rumpu Aimo, Ruokonen Kimmo, Saikko Kari, Sairanen Petter, Salokoski Seppo, Sihvu Timo, Simonen Tarja, Suurkuukka Heimo, Tirkkonen-Grönholm Liisa, Turku Petri, Tölli Johanna, Vainikka Eija, Vainikka Sauli, Villanen Janne, Viskari Tiina, Väisänen Vesa, Äikäs Seppo (73)

Puolihullun patikointi, Kasukkala – Vainikkala, n. 15 km

Aspinen Terho, Bertus ??(epäselvä nimi), Haimi Anni, Hietala Kati, Hiltunen-Toura Maarit, Hostikka Kirsi, Huhtalo Ulla, Junnola Tiina, Jurvanen Marianne, Jutila Antti, Jutila Silja, Kaipia Harri, Kaipia Heikki, Kaipia Kalevi, Kaipia Saija, Kapiainen Kimmo, Karhu Kalervo, Karhu Miia, Karjalainen Hilkka, Kaurola Kari, Kauvo Sari, Kiero Timo, Kiljunen Tuija, Kirppu Marko, Kontinen Leena, Kortelainen Kai, Kortelainen Päivi, Kotola Leena, Kovasiipi Anssi, Kuuluvainen Maiju, Kuuluvainen Pirjo, Kälviäinen Harri, Kälviäinen Jaana, Laapio Nina, Lahtinen Eija, Laihanen Tuija, Laine Henri, Laine Jukka, Lainio Suvi, Lainpelto Vesa, Leino Pekka, Lintala Eila, Melto Sari, Mustonen Arja,Myllärinen Tarja, Nurkka Merja, Nutikka Mervi, Orkomaa Anna-Maija, Pajari Tuulia, Paloniemi Salla, Parkkunen Niina, Parviainen Virpi, Pekkanen Toni, Peltola Kirsi, Penttilä Jukka, Penttilä Tuula, Piponius Anja, Pohjolainen Santeri, Rossi Eija, Rossi Katri, Ruokonen Tuula, Räihä Anita, Rötkö Heli, Saarinen Pirjo, Seppä Riitta, Siren Tuula, Suomalainen Marjo, Suomalainen Matti, Suutari Maarit, Taalikka Pertti, Taipele Minna, Toivakka Arja, Toivakka Pirkka, Uronen Esa, Vainikka Mika, Vainikka Pirjo, Vainikka Raija, Vainikka Simo, Valtonen Tuula, Varma Raili, Veikkolainen Johanna, Veikkolainen Ulla, Vuori Laila, Ylönen Paula, Ylöstalo Pekka, Ylöstalo Ritva (86)

Varttihullun vaellus, Haapajärvi – Vainikkala, n. 9 km

Artell Sari, Behm Sami, Helsiaho Arttu, Hirvisaari Sanna, Kapiainen Hilkka, Kauppinen Sanni, Keskisaari Aapo, Keskisaari Ari-Pekka, Keskisaari Krista, Kiero Eeva-Liisa, Kiesi Jani, Kiesi Jorma, Kotonen Heljä, Kotonen-Kiesi Auli, Kovanen Anneli, Lautala Kirsti, Leino Marjatta, Lindh Eine, Muukka Mia, Niskanen Jorma, Nutikka Jenni, Puonti Liisa, Rantanen Auli, Raskila Pekka, Raskila Sisko, Rikkinen Eija, Roiha Mari, Saksanen Anniina, Suhonen Margareeta, Suhonen Tuija, Sutela Matti, Tikka Anniina, Toivakka Jouni, Toivakka Pekka, Turkia Maija, Vainikka Raili, Vainikka Sari, Varis Reijo, Vuorinen Sirkka (39)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.